Tutkimus minimus, tylsimys tuntumus

Kahden viikon aikana olen kolmesti päässyt Helsingin halki Espooseen ilman kommervenkkejä. Junat ja bussit vetävät yhtä köyttä epäluotettavuudessaan, ja osallistuinhan kertaalleen talkoisiin itsekin, kun en kertakaikkiaan jaksanut maanantaina aamiaispöydästä nousta.

Yritän opetella lukemaan bussissa, ettei tyhjänpanttina tarvitse istua. Matkapahoinvoinnista irti rimpuilemiu käy hitaasti vaikka kehitystä on nähtävissä. Paitsi jos sattuu aggressiivinen jarruttaja kuskiksi.

Tutkimus paikallisten insinöörien keskuudessa on alkanut hitaasti. Tai totuudenmukaisempaa olisi ehkä sanoa, että odottaa vielä alkamistaan. Havainnointimahdollisuuksia odotellessa olen sukeltanut pää edellä teknisiin raportteihin ja herännyt kaksi tuntia myöhemmin näppäimistö poskeen painautuneena.

Luulin Fukushiman jo jääneen taakse. Delegoija lähetti editoijan pyytämät pilkun tarkastus-, viilaus- ja korjaustehtävät pullopostilla kun oli Alpeilta laskeunut (varsinainen elvistelijä).
Asialla kiire, muttei asap. Mitä sitten tarkoittaneenkaan.