Ilmastoviikko

Tänä maanantaina olin aivan puhki. Vietin viikonlopun tämän vuotisessa Power Shift Suomi-tapahtumassa Aalto yliopiston Design Factorylla sadan muun sukupolveni edustajan kanssa miettimässä ilmastonmuutosta, uusiutuvia energiamuotoja ja yhteiskunnallista muutosta. Ohjeistamassa ja vinkkejä antamassa oli tyyppejä muun muassa jo suomalaista energiakeskustelua muuttaneista Energiaremontti ja Hiilivapaa Helsinki-kampanjoista.

Tuli tämän ilmastonoviisinkin kehiteltyä aurinko energistä kamppanjaa, ja nyt mietitään lähdetäänkö sitä ajamaan. Siis aikuisten oikeasti. Todennäköisesti ei. Resurssivaje, mutta potentiaalia olisi. Viime viikon jälkeen päässä onkin pyörinyt ilmasto- ja energia-asiat siihen malliin, että luonnostelin Tampereen junassa yleisöosastokirjoituksen HS:n, mutta sitten iski itsevarmuuden ja luovuuden puute.

Power Shift ei ollut ainoa viime ilmastokinkeri, jonne ennätin töiden kustannuksella lomassa. Tiistaina kävin kuulemassa Kepan raportin julkaisua ja mahdollisuuksista muutokseen kohti kestävää kohtuu taloutta. Perjantaina kulutin penkkiä Bio Rexissä alan ammattilaisten kanssa jälleen kun osallistuin Ympäristöministeriön järjestämään Ilmastosopimus. Nyt.- tapahtumaan, jossa kartoitettiin maailman tilannetta ennen marras-joulukuun vaihteessa alkavia Pariisin ilmastoneuvotteluita.

Asiaa tuli paljon, joka tilaisuudessa. Yhteiskuntatieteelliseltä, taloustieteelliseltä, teolliselta, aktivisti ja järjestöjen kannalta. Menee ehkä tovi jos toinen, että saan ajatukset organisoitua ja kasattua, mutta salaa saatan toivoa, että näiltä linjoilta saattaisi löytyä tulevaisuuden leipä.

Kaffet

Viikonloppu meni lupsakasti, että ei oikeastaan kuin syödä. Ja mitä aikaa jäi, saunottiin. Miniloman huippukohtiin kuului ehdottomasti brunssi, jolla sain ensi kertaa tuotua suomalaistoverit ja K:n saman pöydän ääreen, noin kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti myös. Kukaan ei arpeutunut henkisesti (eikä edes fyysisesti). Taisi olla ujosti ihan aika hauskaakin.

Bongattiin Kuningas Akateemisessa ennen kuin osoitettiin tukemme turvapaikanhakijoille jätskitötteröiden kera. Töräytin Niinistön Villelle morot kun lähdettiin kaupan kautta takaisin susirajalle. Ruuaksi kiepautin vaatimattomasti “parhaan pizzan ikinä”. Siitäkin huolimatta, ettei ollut juustoa. Tuomaristo julisti näin ja tilasi myöhemmin oluen suomeksi kun fudista oltiin paikallisessa juottolassa katsomassa. Sunnuntaina tilasi jo kahvinkin. Siitä tuli jo ihan kunnon dialogi.

“Hei.”

“Moi. Yksi cafe latte, kiitos.”

“Okei. Yksi vai kaksi espresso-shottia?”

“Um….kaksi.”

“Siinä, ole hyvä.”

“Kiitos.”

Kyllä hymyilytti. Vaikka kävikin ilmi, että mun smoothiessa oli jogurttia ja päätyi sekin K:n kurkusta alas. Olin nälkäinen ja kärttyinen, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että jos kahvia ja olutta osaa tilata, niin selviytymisen kanssa ei olisi ongelmia. Ugh.

In the pro-zone

Tarina tehokkuudesta.

Maanantai-aamu, ruuhkabussissa. Nytkytti menemään. Jarrua. Kaasua. Jarrua. Kaasua. Itketti. Väsytti. Turhautti. En jaksa. En tahdo. Sitä vaan mietin. Jäin aikaisemmalla pysäkillä pois. Laahustin. Kauppaan. Salmiakkiaski ja kaksi laihaa lakua. Ostinpa kohtuudella mietin. Mahtuivat takin taskuun. Olisin halunnut enemmän. Kohtuuttomasti. Mutta kaupalla ei ollut tarjota. Mökötin eteenpäin.

Ei huvittanut vieläkään. Laku auttoi vähän. Korkkasin salmiakitkin. Istua nyhjötin. Kaivoin repusta läppärin, liput ja laput. Sieltä löytyi to do-lista. Yök. Tuli tehtyä. Kaikki mitä listassa oli. Lähti viikko lentoon. Luin kertaalleen Fukushimat läpi. Ei löytynyt virheitä. Check. Nyt voidaan odotella julkaisua. Kai vihdoinkin. Sähköpostitin haastattelupyyntöjä. Liudan. Check. Luin, mitä piti. Iltapäivällä jo myhäilin.

Kaksi päivää myöhemmin. Seitsemästä pyynnöstä viiteen on myöntävä vastaus. Asettuvat siellä nyt valtion virkamiehet ja eri instituuttien tutkijat jonoon, että voin tivata vastauksia ja udella tyhmiä. Aikuisten maailma yllättää joskus. Ihmiset auttavat mielellään. Kunhan eivät vaan ryhdy tytöttelemään. Jos ryhtyvät perun sanani.

Järjestelyrumban lomassa ennätin Martinlaakson lukioon. Eilen. "Vieraileva luennoitsija Sheffieldin yliopistosta", esitteli lapsuuden ystävä opiskelijoilleen kun luokan edessä seisoin. Tunsin itseni velmuksi huijariksi. Vähän samoin kun vuonna 2007 kun kaulaan pujoitettiin SM-pronssi. Mutta vähemmällä huonolla omalla tunnolla. Tällä kertaa olin joutunut huijaritilanteeseen omin avuin ja työn kautta, mitali oli vain sattuma.

Puhuin.
Puhuin.
Puhuin.
Ja puhuin.
Ainakin 45 minuuttia. Kuka olisi uskonut. Että pystyn. Senat menivät sakaisin. Pysyivät järjestyksessä. Silloin kun viitsivät. Tuli kysymyksiäkin. Hyviä vielä. Näki, että olivat kuunnelleet. Nekin jotka möykkäröivät. Vastatakin osasin. Oli vähän kuin olisi ollut pro. Asiantuntija.
Mutta vain vähän.
Hymyilytti joka tapauksessa.

Päiväni hipsterinä

Aamulenkin jälkeen yritin murtautua normista ja päätin olla cool.

Heittäydyin lauantai-hipsteriksi.

Taivas roikkui niskassa kun talsin asemalta Kiasmaan kangaskassi olalla, äidin farkkurotsi niskassa – koosta väliä, hipster luo oman tyylinsä – ja punaiset converset jalkoihin nyöritettynä. Fysio neuvoi näitä monoja vastaan, mutta kai sitä välillä saa vähän omaa turhamaisuuttaan ruokkia. Ja jokainen hipster tietää, että tyyli ennen kaikkea.

Kiasmassa kiinnosti ensi viikonloppuna sulkeutuva Robert Mapplethorpen valokuvanäyttely. Seinillä siisteissä riveissä seisseet fallokset saivat hämilleen, vähän noloksi, vähän vaivautuneeksi, mutta Patti Smithistä otetu kuvat iskivät ytimeen asiallisesti. Oman nuoremman nuoruuteni superikoni. Rock’n’roll, luovuus, New York, vapaus, suorapuheisuus, kaikkea mitä olisin halunnut olla, mutta mihin en ikinä kykenisi.

Taivas repesi Kiasmassa olleessa. Olin kiitollinen neljän euron sontsasta, jonka olin hankkinut ruotsalaisesta hipster-puljusta asemalta ennen kulttuurelliksi heittäytymistä. Sontsa kourassa, tennarit kuivina matkasin vähemmän siistiin Forumiin, jossa pistin poskeen hipster-uskottavan lounaa Kipossa. En edes muista, mitä kaikkea leipäni piti sisällään, saati sitten mistä kyytipojaksi ottamani smoothie oli koottu, mutta hyvää oli! Ja täyttävää. Seuraa piti japanilainen fiktio – englanniksi tietenkin, koska tosi hipster on mailman kansalainen.

Lounasta seurasi todellinen hipster-koetus: Helsinki Design Week myyjäiset. Päätin kävellä Forumilta Kaapelitehtaalle puoliksi juotu smoothie kädessä. Onneksi Eerikinkatu vietti alaspäin. Painovoima piti huolen eteenpäin pääsemisestä ja täydestä vatsasta oli vaan hyöytyä.

Kaapelitehtaalla olin viimeksi vuonna 2003, joten välillä piti turvautua hipster-puhelimeeni tarkastaakseni matkan oikea suuntaisuus. Pysyin kurssilla. Kaapelitehtaan läheisyyden huomasi kun kanssa-hipstereiden määrä kasvoi tasaisesti. Ensimmäisenä tuli vastaa pipopäinen Jeesuksen näköinen mies, joka työnsi lastenvaunuja t-paitasillaan säätä uhmaten. Todellinen hipster. Tyyli ennen kaikkea.

Kaapelitehtaan hipster-koe vähän epäonnistui. Sen sijaan, että olisin hypistellyt ja hamuillut oman kolme kertaa budjettini ylittäviä valaisimia, ahdistuin ihmisistä, polvea särkiä ja kainalot hikosivat. Ostin viisi postikorttia ja juoksin ulos minkä jäykältä polveltani pääsin. Hipster-sontsalle oli taas käyttöä. Jatkoin kaatosateessa Tennispalatsiin kahville. Pillifarkut kostuivat, mutta varpaat säilyivät kuivina. Viihdytin itseäni tunnin verran kirjani parissa.

Sateen kaikottua suuntasin Narinkkatorille free from-messuille. Erikoisruokavaliotapahtuma. Mikä voisi olla sen hipsterimpää! Petyin. Pelkkää gluteenitonta tavaraa. Lähdin Alkoon. Ostin ensi viikonlopuksi korealaista aikuisjuomaa. Kassanmies pyysi henkilötodistusta. Hymyilin ja vilautin ajokorttia. Ajoin Stockmannin liukuportaita ylös-alas, koska se ei sattunut polveen hipsterille on tärkeä tulla bongatuksi monessa paikkaa. Melkein ostin sushi-setin, koska hipster. Ja valitsin itselleni tulevaisuuden viinilasit.

Kävin vielä Akateemisessa suremassa kaupan kohtaloa ennen kuin klenkkasin Punavuoreen skumppanjalle. Skoolattiin kaveriporukan kuopusta, jolle olin jo varsinaisena syntymäpäivänä ehtinyt varoitella 27 ikävuoden vaaroista. Ei parane heittäytyä Jim Morrisoniksi tai Janis Jopliniksi, vaikka rock’n’roll onkin cool.

Hipsteröitiin Tokyo 55 Töölöntorille juhla-aterialle. Ruokaa sai odottaa ja nopeasti se loppui, mutta hyvää oli. Sushi on aina sushi ja sushi on aina hyvää. Hipster-vegaanina otin jälkkäriksi popcornilta tuoksuvan virheän teen. Haistoin vain hikivarpaat, mutta hyvältä maistui silti.

Bussipysäkillä juttelin jonkun Oopperamiehen kanssa, joka oli juuri vaihtanut kuulumisia ohikulkeneen nuoremman kolleegansa kanssa. Juttelivat Toscasta. Mietin, että onkohan joku tunnettukin tyyppi tämä mukava herrasmies, joka kovin on huolissaan minuutin myöhässä olevasta bussista. Tunsin sivistymättömyyttä ja hautauduin kirjaani.

Junassa vanhenin hetkessä vuosia. Teinit röyhtäilivät ja remusivat mäyräkoirineen. Viereen istahtanut mieskin asteli paikalle vähän haparoivin askelin. Hautauduin kirjaani ja sisäinen nelikymppiseni sadatteli tulevaisuuden toivoja.

Tutkimus minimus, tylsimys tuntumus

Kahden viikon aikana olen kolmesti päässyt Helsingin halki Espooseen ilman kommervenkkejä. Junat ja bussit vetävät yhtä köyttä epäluotettavuudessaan, ja osallistuinhan kertaalleen talkoisiin itsekin, kun en kertakaikkiaan jaksanut maanantaina aamiaispöydästä nousta.

Yritän opetella lukemaan bussissa, ettei tyhjänpanttina tarvitse istua. Matkapahoinvoinnista irti rimpuilemiu käy hitaasti vaikka kehitystä on nähtävissä. Paitsi jos sattuu aggressiivinen jarruttaja kuskiksi.

Tutkimus paikallisten insinöörien keskuudessa on alkanut hitaasti. Tai totuudenmukaisempaa olisi ehkä sanoa, että odottaa vielä alkamistaan. Havainnointimahdollisuuksia odotellessa olen sukeltanut pää edellä teknisiin raportteihin ja herännyt kaksi tuntia myöhemmin näppäimistö poskeen painautuneena.

Luulin Fukushiman jo jääneen taakse. Delegoija lähetti editoijan pyytämät pilkun tarkastus-, viilaus- ja korjaustehtävät pullopostilla kun oli Alpeilta laskeunut (varsinainen elvistelijä).
Asialla kiire, muttei asap. Mitä sitten tarkoittaneenkaan.

Syksy saa

Launtaina sieniretkeltä ei löytynyt sieniä, mutta muumikeksejä onneksi oli. Sunnuntaina kastuin ukkosmyrskyssä ja iltalenkillä tuoksui mädäntyvät omenat syksy. Eilen töihin lähtiessä hengitys höyrysi ja kampuksella näki kersoja. 

Lienee aika hyväksyä tosiasiat. Syksy on täällä. 

Oli mahtava turistikesä kotikaupungissa, vaikka pituutta olisin voinut lisätä puolellatoista viikolla. Siitkäkin huolimatta ennätin kaupunkiin kahdesti auringonnousun aikaan. Kun ketään ei ollut vielä missään. Huvikseen vaan. Koska miksi ei. Herkuttelin Hakaniemessä, Teurastamolla, ulkona, sisällä, Kaivarissa, kotona ja toisaalla. Se tila mitä kahvin, katuruuan ja veljen lafkan safkoista vielä jäi, täyttyi luontevasti marjoilla ja sorbetilla.

Ex tempore piipahdin Suomenlinnassa argentiinalaisen kanssa ja istuin turistipyörässä Kauppatorin kulmalla. Siinä yhdistyi hyvin ahtaan- ja korkeanpaikankammo, mutta hauskaakin oli. Katsoin kuin lämpimässä elokuun illassa ihmiset tuijottivat epäuskoisina sirkoin täyttetyjä lautasiaan ja kuuntelin Sibelius-konserttia Musiikkitalon edessä. Valomerkkinä toimi aterioimaan tulleet rotat. Lokkeja vielä uskalsi uhmata, mutta johonkin oli raja vedettävä.

Juoksujalkoja en ole saanut vielä takaisin ja sininen paholainen polkupyöräni toimi oivallisena kumppanina. Pyöräilin Helsinkiin kolmesti, ja vain kertaalleen tulin takaisin junalla. Kokemus sekin. Helsinki City Marathonin kunniaksi sotkin menemään hiukan yli maratonin verran ja maustoin pyöräretkeäni Kaivopuistonrantaan jaloittelulla pitkospuisella polulla Lammassaareen, jossa sain muuten kesän kahdesta hyttysen puremasta ensimmäisen. Baanalla paahdoin kuin tuulispää, ja onpa tuo polkeminen muutenkin maittanut auringonpaisteessa. Kuten muuten myös melominen ja muut vaihtoehtoiset harrastusmuodot. Kesän yksi huippukohdista onkin se, ettei veljen kanssa kajakilla kaaduttu, ennusmerkit eivät ehkä olleet hyvät.

Tallinna, Fiskars ja Nuuksio pisteinä i:n päälle onnistuneelle kesälle. 

Niin ja seura ennen kaikkea.

Onpahan mitä muistaa kun pohjoistuuli alkaa tosissaan puhkumaan.

Jotta kyllä se syksy mun puolesta saa tulla.
Uudet seikkailut on jo mielessä. :)