Luennoitsijana

"Joko oot ostanut luennointivaatteita vai vieläkö näytät opiskelijalta?", S kysyi viime viikolla.
Kattelin siinä sitten mun ylipitkiä leviksiä ja flanellipaitaa, että mikäs näissä on vikana? Hö.

Luennot alko siis viime viikolla, seminaarit täällä viikolla ja tästä jouluun mennäänkin sitten tukkaputkella. 150 niitä istui siellä orrella viime torstaina kello 8:30 kurssin ensimmäisellä luennolla. Huomenna varmaan jo paljon vähemmän. Näin se tuppaa £9000 lukukausimaksut kulua nukkumiseen.

Vakavia ovat nuoret, ei paljon hymyilytä ja kaikki on tylsää. Vuosimallia 2000 suurin osa. 2000! Osa ihan pikkulapsia vielä. Mutta niinhän sitä oli itekin. Pisteli menemään muka maailman naisena, mutta ei edes tiennyt mitä muuta sieltä kaupasta pitää ostaa kuin se maito.

Yritän kovasti olla uskottava ja lähestyttävä, tiukka ja rento. Mutta eniten tuntuu vaan huijarilta. Olisin nyt ees valmistunut ensin. Jännittää, että sanon väärin ja tyhmyyksiä - ja koitan miettiä, ett mitä muistan omista luennoitsijoistani.

No en paljon mitään. Paitsi, että ne oli huomattavasti vanhempia kuin mä. Että yhden kielitaito loppui kesken luonnon ja toisesta ei vaan ymmärtänyt mitään, koska se oli skotlantilainen, ja oikein vahvalla aksentilla varustettuna. Kolmas, natiivi, ei päässyt millään sanan "reciprocal" yli vaan jäi kiinni reci... Sitä en kyllä muista, mitä kukaan näistä kolmesta naisesta (jee! naisia kaikkia!) opetti siinä hetkessä. Että ehkäpä nääkään ei musta mitään muuta muista kun toivottavasti tennarit, punaset posket ja Tardiksen siniset slaidit.