Ollaan alettu toveri E:n kanssa vertailemaan kokemuksiamme ja muistiinpanoja introvertteinä ja luomisen tuskassa kärvistelevinä perfektionisteinä elämisestä.
"Ootsä ikinä kokeillu kirjottaa luonnosta comic sansilla? Jos on tarpeeks tyhmä fontti, joskus se auttaa siihen ettei ota kirjottamista liian vakavasti ja sit vaan kirjottaa. Mut yleensä ei kyllä. Joskus vaihdan fontin väriä."
"En oo. Mut mulla oli viime vuoden lopulla vaihe, että käytin vaan american typewriteria, koska siitä tuli sellanen Fitzgerald tai Kerouac-fiilis. Sellanen vanhan koulukunnan, röökin ja viskin huurunen luovuus. Toimii! No, toimi."
Deadline riipuu itsetuhoisella varmuudella ensi tiistain klo 17 hujakoilla. Oon semisti ei-epä-itsevarma, ett kyllä tästä jotain tulee. Tänään muistin syövereistä kierähti muuan lainaus aivolohkon tietoiseen osiion ja sain pienen heureka-hetken. Ja rupesin innolla nakuttamaan tekstiä tiedostoon. Ei tarvittu mitään american typewriteria siinä niin, ihan meni hyvin ilman apujakin.
Mutta piru kun en muistanut, mistä hemmetistä ja millon olin sen, nyt kultaakin kalliimman, tekstin pätkän lukenut. Puol päivää meni koluten internettiä silmät rakkuloilla ja sormet levottomina. Neulaa heinäsuovasta! Eikä omalta koneeltakaan löytynyt mitään.
Luovutin ja lähdin spinningiin. Hikoilin kuin pieni sika samaan aikaan kun tiukkasortsinen kaljuuntuva espanjalainen ohjaaja huokaili musiikin mukana sexy. Kyllä tuli kiire kotiin syömään ja sitä lainausta etsimään.
Ja löytyi! Kovalevy kolmoselta. Nyt on rivakoitu sanatkin tiedostoon. Ei se mitään Foucaultia tai Latouria ole. Ennemmin sellanen Aladdin. Hiomaton timattin jne, jne. Eikä edes mikään päähuomio, mutta sellanen sydäntälämmittävä yksityiskohta.
#WinningAtThePhD
No comments:
Post a Comment