Ohi on, toverit.
Eilen korjaukset sisään.
Tänään tulos.
Olo verrattaen euforinen. Nyt ei hetkeen ole mitään perässä hiipivää huolta siitä, että jotain voi vielä mennä mönkään. Nyt olen kouluni käynyt ja ehkä näin kolmikymppisenä on ihan hyvä alkaa otella ensiaskeleita ihan noin aikuisten maailmassa. Niin kuin vaikka tekemään töitä pöydän ääressä, maksamaan veroja taikka kyynisöittämään seuraavaa sukupolvea.
Eilen istuin valmistelin lattialla esitelmää ensi viikon seminaariin ja totesin siinä S:lle, että, kaikesta huolimatta, kuusi ja puoli tuntia siihen meni, että aloin potemaan nostalgiaa väikkärinopintoja kohden. Neljä vuotta, 11 kuukautta ja 6 päivää siihen meni, että tuli maisterista tohtorin. Ja niinköhän siinä käy, että perästä katseltuna tämä oli sitä ihmisen parasta aikaa. Niin elämä on.
No comments:
Post a Comment