Ruuhkakuu

Kotisohva on torunut kun blogi ei päivity. Ruuhkakaamoksessa ei tiedä, mitä sitä oikein päivittäisi. Koko ajan käy tossut kuumana, huivi putkella. Ja jos ei niin sitten sitä flegmaattisesti kummastelee herätyskellon aikaan, että joko sitä taas täytyy herätä ja ehtiä, vastahan mä eilen nousin. Ja pirun kun on pimeetä![1]

Toki tässä toisen alaviitteen veroisesti todettakoon, että kaamosruhka on erisuuri kaamosmasennuksen kanssa. Vaikka lepokin ehtisi. Ajattelin viime kuun alussa tönöttäväni Helsingissä luomassa kaukosuhde 3.0:lle tervettä pohjaa. Ja luotiinhan sitä, pohjaa. Aamuiset kello kuuden Skypet on tulleet tutuiksi. Huhtikuun treffien suunitelmat ovat notkahtaneet eteenpäin. Kaukokatsotaan Netflixiä kuta kuinkin a là When Harry Met Sally. Vai oliko se Uneton Seattlessa. Meg Ryan joka tapauksessa.

Kuun puolessa välissä singahdin Tampereelle päiväksi. Veganoin ehkä tähän mennessä vuoden parhaat sapuskat. Se tosin oli sivuseikka kun kävin Poliisin kanssa muistelemassa menneitä, pureskelemassa tätä hetkeä ja luotaamassa tulevaa. Oli nastaa. Ja junatkin olivat ajallaan.

Sheffieldissäkin kävin pönöttämässä. Siitä siis lentomatka. Supervisor S:n seminaarisarja sai rahoituksen viime syksynä ja potkaistiin nyt käyntiin. Kaksi päivää ydinvoimaa, menneisyyttä, tulevaisuutta, jätteitä ja yks maahtohiihdosta haaveileva skotti. Vietin budjettiyön Manchesterin lentokentällä, jossa muuan eläkeläisherra kuorsasi niin makeasti, että luovuin torkkumisesta kello kolme aamulla. Aamupalaksi nautittu chilinen keitto herätti kyllä. Aivot ja muutkin.

Huonohkona puolena tuossa Manchesterin yöpymispäätöksessä oli se, että seuraavan päivän DocPoint-vuorossa oli silmät soikeina. Olin festareilla neljän vuoron verran apukätenä. Jakelin vieraille ja lehdistön edustajille leffalippuja, tapasin dokumentaristeja (tietämättäni) ja erittäin yrmeän puolalaispariskunnan. Hiljaisina hetkinä koin itseni kiusallisen puheliaaksi. Työkaiffareina kaksi niukin naukin kaksikymppistä poikalasta.

Lopulta luovutin ja keskityin kirjoihini. Asetin itselleni Goodreadsissa – ehkä turhin ja hikarein some – lukuhaasteen vuodelle 2016. 20 kirjaa. Valmiinanne, paikoillainen, NYT! Taisin korotella tällä haasteella korkeintaan koivupuun keskioksia. Seitsemäs kirja kelattu jo lähes tulkoon takakanteen asti ennen helmikuun ensimmäistä lauantaita. Kiitos kuulunee ainakin 27 prosenttisesti lentokenttäyölle ja osa-aikaismykille pojille.

Ehkä suurin ja odottamattomin – ja ehdottomasti sosiaalisesti painostetuin – tammikuun juttu oli avantouintipulahdus tai ehkäpä kuitenkin vaan ujo kastautuminen. Hullun hommaa! Suoraselkäisyyden nimissä on kyllä joskus vielä uudelleen koitettava. Vasen käsi kun ei ehkä ihan kokonaan kastunut kun en rohjennut tikkaista päästää irti.

---

[1] Viime viikkoisella Helsinki-München lennolla eräs kanssamatkustaja katseli ikkunasta klo 7:30 nousevaa aurinkoa ja totesi ”Saksassa kaikki on paremmin!” Melkeinpä samaistuin aatokseen.